SaveEnergy
Sisällysluettelo |
Yleiskuvaus hankkeesta
SAVE ENERGY on CIP-puiteohjelman ICT PSP-ohjelman osarahoittama EU-hanke, jonka tavoitteena vähentää energiankulutusta julkisissa rakennuksissa aikaansaamalla käyttäjätottumusten muutoksia, sekä ottamalla käyttöön älykästä energianhallintateknikkaa. Hankkeessa pilotoidaan erityyppisiä julkisia rakennuksia Helsingissä, Leidenissa, Lissabonissa, Luulajassa ja Manchesterissa. Pilottien toteuttamisessa sovelletaan ”Living Lab” (tosielämän testausalusta) -menetelmää.
Hankkeessa käyttäjätottumusten muutoksiin pyritään hyödyntämällä ICT-pohjaisia keinoja, kuten tarjoamalla rakennuksen käyttäjille reaaliaikaista tietoa heidän omasta energiankulutuksestaan, sekä omien valintojen vaikutuksesta koko rakennuksen kulutukseen. Hankkeessa kehitetään myös oma oppimispeli "Green My Place", jossa pelaajat voivat hauskalla ja viihdyttävällä tavalla oppia energiansäästöstä. Lisäksi käyttäjätottumuksiin vaikutetaan sosiaalisen median keinoin.
Suomesta hankkeessa pilotoidaan kaksi helsinkiläistä koulua: Pihkapuiston ala-aste ja Ala-Malmin koulu. Hankkeen aikana molemmissa kohteissa toteutetaan sellaisia teknisiä muutostöitä, jotka mahdollistavat energian loppukäyttäjän kulutusta vähentävät valinnat, sekä valintojen vaikutusten havainnoinnin.
Green Netin vastuulla on hankkeen tulosten julkistamiseen ja tiedon levittämiseen liittyvä työpaketti. Lisäksi Green Net antaa kontribuutionsa useaan muuhun työpakettiin. Hankevalmistelun aikana Green Net Finland vastasi Helsingin pilotin mukaantulosta hankkeeseen.
Green Netin vastuulla on SAVE ENERGY päätöskonferenssin järjestäminen kesäkuussa 2011 (16.-17.6.2011 Helsingissä). Lisätietoja konferenssista löytyy konferenssin nettisivuilta.
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteet ovat:
Tekniset tavoitteet :
- 5 energiatehokasta pilottirakennusta (julkisia rakennuksia)
- energianhallintajärjestelmien integraatio
Sosiaaliset tavoitteet:
- tarjota reaaliaikaista tietoa energiankulutuksesta käyttäjille
- luoda SAVE ENERGY -oppimispelisovellus
- luoda toimiva ja monistettava konsepti, jolla energiankulutustottumuksia muutetaan
Ohjeistukset :
- antaa ohjeistukset siitä, kuinka toimiva ja monistettava konsepti energiankulutustottumusten muutoksiin saadaan aikaiseksi
Tiedon levitys:
- Monipuolinen tiedonlevitys, jossa julkaistaan projektista infovideoita, sekä perustetaan SAVE ENERGY -portaali. Tiedon levityksessä käytetään hyväksi sosiaalista mediaa, sekä Web 2.0 -sovelluksia. Lisäksi osallistutaan EU:n komission tapahtumiin ja järjestetään SAVE ENERGY konferensseja ja työpajoja.
Odotetut tulokset
Kussakin pilottirakennuksessa odotetaan noin 30 % säästöjä energiankulutuksessa. Tavoitteena on muokata käyttäjien käyttötottumuksia pitkällä aikavälillä, sekä luoda konsepti energiansäästöön, jota voitaisiin monistaa myös muihin julkisiin rakennuksiin.
Toteuttajat
Hanketta on toteuttamassa 15 kansainvälisen partnerin konsortio.
Suomalaiset hankepartnerit:
- Green Net Finland
- Helsingin kaupunki
- Metropolia AMK
- Aalto CKIR
Kansainväliset partnerit:
- Alfamicro, Portugali (hankkeen koordinaattori)
- CeTIM, Hollanti
- ISA, Portugali
- Leidenin kaupunki, Hollanti
- Luulajan kaupunki, Ruotsi
- Luulajan teknillinen yliopisto, LTU-CDT, Ruotsi
- Lisboa E-Nova, Portugali
- Manchesterin kaupunki / Manchester Digital Development Agency Iso-Britannia
- SPI, Portugali
- Salfordin Yliopisto, Iso-Britannia
Hankkeen kesto
Hanke käynnisty 1.3.2009 ja sen kesto on 30 kuukautta (2009-2011).
Hankkeen koko ja rahoitus
Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4,5 miljoonaa euroa. Hanke on osarahoitettu CIP-puiteohjelman ICT PSP-ohjelmasta. Green Netin työtä hankkeessa tukee myös Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK.
Yhteystiedot
- Hankkeen omat sivut: ict4saveenergy.eu
- Lisätietoja hankkeesta antaa energia-asiantuntija Suvi Häkämies.




