Uusiutuvan energian kunta -kilpailu

Energiateollisuus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, Suomen Kuntaliitto, Suomen Yrittäjät, Työ- ja elinkeinoministeriö ja Ympäristöministeriö yhteistyössä järjestävät kunnille tämän kevään aikana uusiutuvan energian edistämiskilpailun Uusiutuvan energian kunta 2010.

Kilpailun tarkoitus on edistää uusiutuvan energian käyttöä kunnissa ja tuoda esille edistyksellisiä lämmöntuotantoesimerkkejä.

Kilpailu alkaa torstaina 21.1.2010 klo 10.00 ja kilpailuesitykset tulee palauttaa kilpailun johtoryhmälle 1.6.2010 mennessä. Kilpailun tulokset julkistetaan 15. - 16.9.2010 järjestettävien kuntamarkkinoiden yhteydessä Helsingissä.

Suomen Yrittäjät toivoo, että kunnat osallistuisivat aktiivisesti kilpailuun, jolla tähdätään siihen, että kuntiin syntyy uusia yritysmahdollisuuksia uusiutuvan energian käytön lisäämisestä. Kilpailun tarkoituksena on palvella yrityksiä, jonka vuoksi toivomme, että kunnissa innostuttaisiin kertomaan yrityksille monipuolisesti kilpailusta, Suomen Yrittäjien johtaja Risto Suominen sanoo.

Kilpailussa on neljä sarjaa, joista kaksi ensimmäistä ovat lämpölaitoskohtaisia. Kunta voi osallistua yhteen tai useampaan sarjaan.

Sarja 1: Eniten uusiutuvaa energiaa käyttävä kunta

Sarja 1 on lämpölaitoskohtainen sarja. Sarjassa palkitaan kunta, jossa vuonna 2009 lämpölaitoksen uusiutuvilla energialähteillä tuotetun lämmön osuus kokonaistuotannosta on suurin

Sarja 2: Uusiutuvan energian käyttöä eniten kasvattanut kunta

Sarja 2 on lämpölaitoskohtainen sarja. Sarjassa palkitaan kunta, jonka laitos tai jossa sijaitseva laitos on kasvattanut eniten uusiutuvalla energialla tuotetun lämmön osuutta lämmön kokonaistuotannosta vuosina 2007-2009.

Sarja 3: Avoin sarja

Sarja 3 on avoin sarja, jossa huomioidaan kaikki uusiutuvan energian käyttö lämmitykseen kunnan alueella. Sarjassa huomioidaan näin ollen myös uusiutuvan energian käyttö lämmityksessä haja-asutusalueilla. Sarjassa kunnat kuvailevat olemassa olevia lämmitysratkaisuja ja uusiin lämmitysratkaisuihin liittyviä suunnitelmia alueellaan. Sarjaan voi osallistua enintään kolmella eri ratkaisulla. Sarjassa palkitaan kunta, jossa esimerkillisimmällä tavalla pyritään toteuttamaan ympäristön kannalta edullisia uusiutuvaan energiaan perustuvia lämmitysratkaisuja.

Sarja 4: Parhaat päätökset uusiutuvan energian käytön edistämiseksi

Osa uusiutuvan energian projekteista, joista kunta tekee lainvoimaisen päätöksen ennen kilpailuajan loppua, ei ehdi toteutua kilpailujakson aikana. Sarjassa 4 palkitaan vuoden 2007 alusta vuoden 2010 toukokuun loppuun merkittävimmät lainvoimaiset päätökset uusiutuvan energian edistämisestä tehnyt kunta. Sarjaan voi osallistua enintään kolmella eri päätöksellä.

Kilpailussa uusiutuvaksi energiaksi katsotaan

  • tuulienergia
  • aurinkoenergia
  • ilmalämpöenergia
  • maaperän sisältämä lämpöenergia
  • vesistöjen sisältämä lämpöenergia
  • vesivoima
  • biomassa
  • kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa syntyvä kaasu ja biokaasu

Avoimessa sarjassa huomioidaan myös haja-asutusalueiden lämmöntuotannossa hyödynnetty pienimuotoinen tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto (esimerkiksi lämpöpumppujen vaatima sähkö) uusiutuvan energian käyttöä arvioitaessa.

Sisällysluettelo

Osallistuminen kilpailuun

Osallistuakseen kilpailuun kunta raportoi tiedot uusiutuvan energian käytöstä erillisillä hakemuslomakkeilla.

Arviointi

Sarjoissa 1 ja 2 voittaja valitaan laskemalla uusiutuvan energian osuus lämpölaitoksen koko energiantuotannosta (sarja 1) ja uusiutuvan energian osuuden kasvu (sarja 2).

Sarjojen 3 ja 4 voittajat valitaan kilpailun palkintoraadin arvioinnin perusteella. Palkintoraati huomioi arvioinnissaan erityisesti

  • Toteutuneen uusiutuvan lämmöntuotannon määrän (huomioiden kuvauksen haja-asutusalueiden uusiutuvasta lämmöntuotannosta)
  • Uusiutuvan energian käytön kasvattamiseen liittyvien päätösten ja suunnitelmien merkittävyyden
  • Parhaat käytännöt nykyisessä ja suunnitteilla olevassa uusiutuvan energian käytössä
    • edistykselliset ja innovatiiviset ratkaisut uusiutuvan energian hyödyntämisessä
    • tuotannon ympäristöystävällisyys
    • paikalliset elinkeino- ja työllisyyshyödyt

Sarjojen 3 ja 4 pääasiallisena tavoitteena on löytää uudistuksellisia ja esimerkillisiä uusiutuvan energian hyödyntämisen mallikuntia.

Palkintoraatiin kuuluvat johtaja Jari Kostama (Energiateollisuus), energiainsinööri Kalevi Luoma (Suomen Kuntaliitto), asiamies Ilpo Mattila (MTK), ympäristöekonomisti Johanna Hietamäki (Suomen Yrittäjät), johtaja Risto Suominen (Suomen Yrittäjät), yli-insinööri Petteri Kuuva (Työ- ja elinkeinoministeriö), ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander (Ympäristöministeriö) ja yli-insinööri Risto Kuusisto (Ympäristöministeriö).

Palkitseminen

Kussakin neljästä kilpailusarjasta palkitaan yksi kunta kunniakirjalla. Kunta voi hyödyntää kilpailun nimeä markkinoinnissaan. Palkintoraati voi yksimielisesti palkita kunniakirjalla myös kussakin sarjassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen kunnan.

Kilpailuhakemukset tulee lähettää 1.6.2010 mennessä Suomen Yrittäjien ympäristöekonomisti Johanna Hietamäelle

Postitse: Johanna Hietamäki Suomen Yrittäjät ry PL 999 00101 HELSINKI

tai sähköpostilla: johanna.hietamaki@yrittajat.fi

Kirjekuoreen tai sähköpostiviestin otsikkokenttään merkintä "uusiutuvan energian kilpailu".

Lisätietoa kilpailusta antavat:

Energiatekniset kysymykset: Kalevi Luoma (Suomen Kuntaliitto) (09) 771 2556, 0500 824 641 kalevi.luoma@kuntaliitto.fi

Kilpailukäytäntöihin liittyvät kysymykset: Johanna Hietamäki (Suomen Yrittäjät) (09) 2292 2843, 040 8424 292 johanna.hietamaki@yrittajat.fi

Siirry Suomen yrittäjien kotisivuille tästä.


Henkilökohtaiset työkalut