VERKA
Sisällysluettelo |
Yleiskuvaus hankkeesta
Verkostoista allianssiksi - tutkimus- ja yritysyhteistyön strukturointi ympäristö- ja energia-alalla (VERKA) hankkeessa verkotetaan kansallisen osamiskeskusohjelman ympäristöklusterin painoaloja, tutkimuslaitosten muodostaman Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymää ja alueellisten ympäristöklustereiden ja tutkimusverkostojen toimintaa toisiinsa.
Hankkeella kehitetään ympäristöalan, erityisesti ilmastonmuutos ja energia - alan valtakunnallista innovaatioympäristöä vahvistamalla alueellista erikoistumista valtakunnallisten vastuiden hoitamisessa. Hankkeen yhteydessä muodostetaan allianssipohjainen yhteistyö valtakunnallisen ympäristöklusterin toimijoiden, alan sektoritutkimuslaitosten ja tärkeimpien yliopisto- ja ammattikorkeakoulukumppanien kanssa. Samalla muodostuva allianssi verkottuu vastaavien kansainvälisten kumppanien kanssa.
Yritys- ja tutkimuslaitosyhteistyön käytäntöjen eteenpäinvientiä edistetään erityisesti mittaustekniikan alalla, joka on keskeinen kehittämisala ilmastonmuutos ja energia-alan tutkimuksessa. Hankkeessa pilotoidaan valtakunnallinen tutkimuslaitosten ja yritysten yhteinen palvelualusta mittaustekniikan laitteiden ja osaamisen vuorovaikutteiseen hyödyntämiseen.
Hanke toteutetaan yhteishankkeena Oulun yliopiston ja Green Net Finlandin kanssa. Hankkeen yhteistyökumppaneina on laajalti ympäristötoimialan yrityksiä ja ympäristö- ja luonnonvara-alan tutkimuslaitoksia.
Tavoitteet
Hankkeen tavoitteet ovat:
Odotetut tulokset
Toteuttajat
Oulun yliopisto, Thule-instituutti Green Net Finland ry
Hankkeen kesto
8/2010 - 5/2013
Hankkeen koko ja rahoitus
Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittama hanke. Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 380 000 euroa.
Tiedotteet
Yhteystiedot
Projektin vastuuhenkilö:
Erkki Alasaarela erkki.alasaarela(at)oulu.fi puh.: (08) 553 3559


