Ympäristömonitorointi
Sisällysluettelo |
Visio
Ympäristömonitorointi on ympäristöteknologian aloista nopeimmin kasvava alue. Uusimaa vetää ympäristöteknologian osaamisklusterissa ympäristömittauksen ja -monitoroinnin kansallista kärkihanketta, johon osallistuvat klusterin kaikki muut osaamiskeskukset sekä liitännäisjäseninä Kajaanin sekä Mikkelin alueet. Kärkihankkeessa luodaan temaattinen verkosto alan huippuosaajista.
Hankkeessa mukana merkittävimpiä alan tutkimuslaitoksia: Helsingin yliopisto/ Fysikaalisten tieteiden laitos, Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, YTV, Geologian tutkimuskeskus, VTT, Mittatekniikan keskus (MIKES). Veturiyrityksinä ovat Vaisala Oyj, Elisa Oyj ja Nokia Research Center. PK–yritykset osallistuvat uusiin valmisteltaviin tuotekehityshankkeisiin.
Tavoitteet
Osaamiskeskustoiminnan ympäristömonitoroinnin painopistealueen tavoitteet ohjelmakaudelle ovat:
- syntyy 5 uutta kehityshanketta, joiden volyymi on vähintään 5 M€
- syntyy 3 uutta kansainvälistä verkostojen välistä yhteistyösuhdetta, joissa toteutetaan kansainvälisiä hankkeita
- syntyy 4 uutta monitorointialan yritystä ohjelman aikana tai 5 vuotta ohjelman jälkeen
- syntyy 40 uutta työpaikkaa ohjelman aikana syntyy 5 uutta yritysten välistä kansallista tai kansainvälistä yhteistyösuhdetta
Työryhmä
Monitorointityöryhmän tehtävänä on suunnata hankevalmistelua ja toimia yhteistyöfoorumina Uudenmaan osaamiskeskuksen ympäristömonitorointi – painopistealueella. Työryhmän kokoonpano on seuraava:
- Lauri Hietaniemi (PJ), Green Net Finland ry
- Maija-Leena Rissanen, Vaisala Oyj
- Jukka Lehtomäki, VTT
- Ville Kotovirta, VTT
- Timo Hirvi, MIKES
- Jarkko Koskinen /Katja Loven, Ilmatieteen laitos
- Petteri Huuska, Helsingin kaupungin ympäristökeskus
- Pertti Hölttä, Elisa Oy
- Juhani Anhava, Pöyry Oyj
- Risto Oikari, Measurepolis Development Oy
- Olli Rantala, GTK
- Markku Kulmala / Antti Lauri, Helsingin yliopisto
- Ari Nissinen, SYKE
- Tarja Koskentalo, YTV
Yhteyshenkilöt
Ohjelmajohtaja/Toimitusjohtaja Lauri Hietaniemi, Green Net Finland ry
Hallintopäällikkö Kaisa Vehkalahti, Green Net Finland ry

